perjantai 21. elokuuta 2009

Mielitekojen hallintaa

Päiväkirjan pitäminen edelleen sujuu hyvin, haastavaa on saada joka päivä syötyä tarpeeksi kasviksia. Ateriat on olleet välillä mitä sattuu, esim. vain yksi hedelmä tai juustovoileipiä. Eli säännöllinen ateriarytmi ja lautasmalli on nyt vähän hakusessa. Olisi skarppaamisen paikka.

Eilen tuli taas pieni voitto; tulin kotiin töistä myöhään illalla, ja olin jo ajatellut mussuttavani suklaata, keksejä ja jäätelöä (jotka olin ostanut aiemmin päivällä :angry: ) leffan kyytipojaksi. No. Aloin ajattelemaan, kuinka vaikeaa herääminen aikaisin seuraavana aamuna kouluun olisi, jos olisin tupertunut myöhäisestä sokeri-rasva-festivaalista, ja kuinka paha mieli ja syyllinen, lannistunut olo mulla olisi syömisen jälkeen. Ajattelin, että "hei, tässä ideassa syödä ei nyt ole mitään järkeä eikä mieltä." Lupasin itselleni, että seuraavana päivänä sitten koulun jälkeen, vapaaillan (takana 8 päivän putki töissä) ja perjantain kunniaksi voisin katsoa leffan ja herkutella suklaalla hyvällä omallatunnolla, jos haluan.

Näin sain kuin sainkin itseni puhuttua ympäri, pesin hampaat ja luin kirjaa reilun tunnin ennen nukkumaan menoa. Sain herättyä tänään seitsemältä, ehdin ajoissa kouluun hyvä aamiainen massussa. Tunnen olevani hallinnassa, ja se tuntuu muuten tosi hyvältä :D

Olen huomannut, että mulla auttaa syöpöttelyhalujen iskiessä tosi paljon se, että alan pohtimaan millainen ihminen haluan olla. Hyväksyn sen, että luon itse oman elämäni jokapäiväisillä valinnoillani.

Aina välillähän iskee se ahdistus, että "apua, mun tekee mieli syödä ____, mitä mä teen? Miten mulle nyt mahtaa käydä, mahdanko nyt sortua, voi ei! Tekee niin mieli, mitä mä teen!?" Sitten epäselvyys ja mieliteon piina käy lopulta niin suureksi, että helpottaakseen jo henkistä epämiellyttävää oloa päättää syödä, jotta ahdistus helpottaisi ja voisi keskittyä muihin asioihin. No. Olen huomannut, että ahdistuksen ja epätietoisuuden voi mielitekoa tottelematta ratkaista myös toisin. Nimittäin päättämällä, että
se ei ole vaihtoehto, piste.
Sitten voi hyvillä mielillä jatkaa päiväänsä. Näin yksinkertaistaen. Mutta pointti on se, että vähän kuin lapsia helpottaa se, että on selkeät rajat, samoin rajojen laittaminen helpottaa syöppöä. Kun sanoo tiukasti, että "Ei käy", tietää missä on raja, eikä tarvitset piehtaroida mielitekojensa armoilla. Sitten keksitään jotain muuta tekemistä. Edelleen vähän niin kuin lapsien kanssa; aletaan joku leikki tai askartelu niin unohtavat autuaasti kiukuttelunsa :p

Minulla on kiusauksien edessä myös eräs kuvittelu-leikki. Näen mielessäni itseni kahtena eri ihmisenä; toinen heistä on masentunut, syyllisyyden ja häpeän taakoittama, yksinäinen ja elämäänsä kyllästynyt minä, joka makaa vuokraleffojen, maksamattomien laskujen, verisuonet tukkivan roskaruoan ja tyhjien colapullojen keskellä vanhalla sohvalla. Toinen kuva on kirpeä syysilta, tanssitunnilta tai jumpasta posket punaisena hehkuen kotiin pyöräilevä minä, joka hymyilee vastaantulijoille, vetää syvään henkeen kypsyvien omenien ja maatuvan ruohon tuoksua, ihailee tulenhehkuista auringonlaskua, on matkalla kotiin saunomaan. Se minä on elämäniloinen, sosiaalinen ja energinen itsestään pitävä optimisti. ;D

Kun teen valintoja ruokakaupassa, tai muualla, mietin kumpi minä haluan olla. Kumpaa kohti olen menossa. Tekisikö näin se masentunut minä, vai iloinen minä? Kyse on valinnasta.

4 kommenttia:

  1. Mut vihersmoothieilla saa kätsästi lisätty niitä kasviksia ja sen saa tehtyä nopeasti :) Itse otan nykyään myös töihin rasiallisen vihanneksia (teen edellisenä iltana valmiiksi).

    Mulla ainakin raakaruuan ja smoothieiden lisääminen on auttanut todella paljon mielihalujen karistamisessa, nyt jopa pienikin määrä esim. nameja aiheuttaa lähes vastenmielisen olon. Ei vain maistu samalla tavalla kuin ennen (ja cacao nibsit maistuu nykyään jopa hyvältä ;D). Suklaasta menee vain luomut ja tietenkin itsetehty raakasuklaa, jäätelöäkin on tehty itse.

    Suosittelen myös lukemaan Petos Lautasella-kirjan, antaa paljon ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
  2. Olen lukemassa tällä hetkellä kirjaa "Oikean ruoan puolesta" ja toi mainitsemasi "Petos lautasella" on mulla kirjaston varauslistalla. Olen jonossa kolmas, heh.

    Mullakin on raakaruoan lisääminen auttanut mielitekoihin, mutta viime viikkoina on vaan ollut vaikeuksia saada syötyä niitä, ei tee mieli. Niitä pitäisi syödä joka päivä, ja kun sattuu tulemaan parin päivän taukoa ja syö leipää, niin sitten tekee mieli leipää.

    Olen itsekin miettinyt tuota vihannesten lisäämistä smoothieen, mutta vielä en ole saanut aikaan. Mun blenderi ei taida olla kovin tehokas, sillä tulee aina pureskeltavaa sotkua, jos lisään vettä niin että sen voi juoda, tilavuus nousee tuonne 1,5 litraan, joka alkaa kai olla aika naurettava määrä venyttää mahalaukkua kerralla?

    Kiitos vinkeistä ja tsempistä, arvostan sitä kyllä kovin, asiathan on helppoja kun ne on helppoja.

    VastaaPoista
  3. Juo vaikka loput myöhemmin jos tuntuu liian isolta satsilta. Toi meidän blenderi vois kanssa olla tehokkaampi, jossain vaiheessa täytyy varmaan hankkia tehokkaampi laite.

    Sen helkkarin hienon Vitamixin saisi kyllä osamaksulla, mutta loppusumma saattaa nousta jopa useamman satasen riippuen kuinka pitkän maksuajan ottaa. Löysin netistä pienemmän version, mutta hintaa silläkin on melkein 600£ ja takuuta vain vuosi (tolla isommalla se on 5 vuotta). Vähän ihmettelen jos kerran pitäisi olla niin järjettömän hyvä niin ei kai se koon pitäisi vaikuttaa takuuaikaan.

    Mä olen kanssa huomannut että jos lipsuu siitä totutusta ruokailusta niin saattaa olla hankalampi palata normaaliin. Opettelemassahan tässä kuitenkin ollaan :)

    VastaaPoista
  4. Voi että se Vitamix on kyllä kallis, sitä en voi ostaa edes osamaksulla! Mutta löysin netistä Krupsin 1100W blenderin, jota nyt harkitsen ostavani, samassa kaupassa ois hieno jäätelökone hintaa 45 e!

    Mä olen etsinytkin viime päivinä hyviä raakakeitto-reseptejä, että sais maukkaasti kasvikset alas. Pikkuhiljaa ja lisäämisen periaatteella :)

    VastaaPoista