Punnituspäivä ja "uusi" ongelmanratkaisukeino johon ei liity syömistä

Jee! Painoa on lähtenyt viikossa -0,4 kg!

Paino viime viikolla 115.9

Nyt 115,5

Vyötäröstä lähtenyt -1 cm, viime viikolla -2cm. Aika hyvä että vyötärössä sentään tapahtuu jotain!

Olen alkanut vegaaniksi, eettisistä syistä. Saa nähdä vauhdittaako se laihduttamista, mutta aikaisempien kokemusten perusteella vegaanius sinänsä ei takaa hoikkuutta. Perunalastut, tumma suklaa, ranskanperunat ja lehtitaikina on nimittäin kaikki vegaanisia...

Tänään tuli taas hieno pieni voitto: Alkoi iltapäivällä olla oikein aikuisten tosissaan niin huono olo, että "tämmönen lähtee vain syömällä ja leffoja katsomalla, unohtamalla itsensä siihen". No, kirjoitin sitten sellasen ongelmanratkaisu-taulukon; Se kirjoitetaan niissä tilanteissa kun tekee mieli ratkaista joku muu asia kuin nälkä syömällä.

Kirjoitan siihen ensin

1)Mikä on ongelmana? esim. "Ahdistaa kun ei ole mitään tekemistä, olo on yksinäinen"

2) Sitten luettelen kaikki mahdolliset jutut mitä voisi tehdä syömisen sijaan, esim. " Lähden lenkille ja kuuntelen samalla iPodia", "katson TV:tä", " lähden jumpalle", "siivoan", "menen saunaan", "kirjoitan tekstareita/soitan/meilaan kavereille", "surffaan netissä", "askartelen siskon synttärikortin" jne.

3) Teen pika-arvion kustakin vaihtoehdosta, esim. TV= liian riskialtis; alkaa entistä enemmän mieli syödä, siivous= liian myöhäistä, eikä ole kauhean likaistakaan, Lenkki= hyvä idea, kaunis ilma ja tulisi parempi mieli, ei jaksa juosta mutta kävelykin riittää! Jumppa= ajoin vasta tunti sitten kotiin, en lähde uudestaan kaupungille, sauna= ihana ajatus! Voisin samalla ottaa jalkakylvynkin ja laittaa kasvonaamion, nettisurffaus= voisin lukea sen artikkelin mihin ei ollut eilen aikaa, askartelu= hyvä idea, saisin tämänkin tehtyä, ettei sitten jää viime tippaan, yhteydenotto = joo, taidan pistää parit tekstarit kavereille joihin en ole pitkään aikaan ollut yhteydessä ja soitan serkulle, jne.

4) Päätän minkä vaihtoehdon tai yhdistelmän valitsen, esim; "kirjoitan tekstarit ja soitan serkulle, sitten käyn lenkillä. Laitan saunan lämpiämään ja askartelen sen kortin, jonka jälkeen hemmottelen itseäni saunalla ja sitten onkin jo iltapalan aika. Sen jälkeen ehdin vielä surffailemaan netissä tai lukea kirjaa ennen kuin menen nukkumaan"

5) Toteutan suunnitelmani

6) Kirjoitan miten suunnitelma toteutui, esim: "Olipa kiva kuulla kavereista pitkästä aikaa! Kävelyllä mieli lepäsi, oli ihanaa kuunnella musiikkia ja katsella maisemia, tuli parempi mieli ja virkistyin, enpä olisi uskonut että se vaikuttaa näin paljon! Askartelu oli rentouttavaa ja oli mukava saada yksi tehtävä pois alta. Saunan jälkeen ei enää ollutkaan kovin nälkä, joten söin vain hedelmän, en jaksanut enää mennä koneelle, joten luin ennen kuin menin nukkumaan. Loistava fiilis, en ahminut!"

Tämmönen esimerkki

Itsellä tänään ahdisti ainakin se, etten ollut saanut oikein luettua keskiviikon tenttiin. Niinpä tiesin heti, että se on yksi tehtävä, jonka tekeminen lievittää ahdistusta välittömästi. Olo oli myös yksinäinen, ja liikkumattomuudesta oli syyllinen -ja fyysisesti huono olo. Laitoin siis tekstarit kavereille, kävin 4 km kävelylenkillä ja kuuntelin samalla hyvää musaa. Luin kokeisiin vähän aikaa ja sitten tulin tänne

Hyvä minä!

Goji-kermaa mustikoiden kera

Uudet sinimailasen idut ottamassa aurinkoa. No, valoa nyt ainakin. Tarkoitus olisi alkaa käyttämään ituja aamu-smoothiessa.



Kesätyöputken loppumisen kunniaksi pyöräytin aamulla tuoreiden mustikoiden päälle seuraavanlaisen ihanuuden:
1/2 dl gojimarjoja
1 rkl tattarirouhetta
1 rkl quinoaa
3 k.taatelia
4 k.aprikoosia
10 mantelia
2 dl cashewpähkinöitä
1/2 banaani, 1 rkl kookosöljyä

Liotin kuiviksia yön yli ja lisäsin vesineen blenderiin banaanin, kookosöljyn ja raikkaan veden kera niin, että massa juuri ja juuri pyöri blenderissä kovimmalla teholla. Kaadoin "kerman" tuoreiden mustikoiden päälle...AH! Tästä tuli sen verran suuri satsi, että syön sitä vielä välipalaksikin tänään.

Viikon punnitus

Paino tänään 115,9 eli noussut viikon aikana 0,3 kiloa. Vaikka olen tuntenut nälkää useamman kerran. Ehkäpä juuri siksi! Tosin vyötäröstä oli lähtenyt 2 cm. Outoa, paino nousee mutta vyötärö kapenee. Taatusti se ei ole lihasmassaa!

Olen huippupainostani edennyt 2,5 kilon matkan. Onhan sekin jo jotain.

Historiallista on se, etten ole luovuttanut, vaikka paino on tippunut etana-vauhtia. Ennen näillä toimilla olen kahdessa kuukaudessa pudottanut helposti 6- 15 kiloa. Nyt puoli kiloa. Näin siinä lapset käy, kun laihduttaa ja lihoo joka vuosi kymmeniä kiloja yli 15 vuotta putkeen. Kroppa ei kestä ja tekee lakon. Mököttää eikä suostu yhteistyöhön. Tätä jojoa älkää koittako kotona lapset. Mutta täti aikookin olla ovelampi ja kestävämpi jojoa. En anna periksi vaikka tässä mentäisiin -250g kuukausivauhtia. Olisin tavoitteessani 15 vuoden kuluttua. Se on parempi vaihtoehto kuin olla 15 vuoden kuluttua 150 kiloinen. Kärsivällisyydellä ja sinnikyydellä on maaginen vaikutus vaikeuksien edessä.

Liikkumattomuus on kyllä varmasti yksi tekijä laihtumiseni hitaudessa. Olen myös korvannut kunnon aterioita liian usein välipaloilla. En aio luovuttaa!

Löytö

Tälläinen löytö omasta kirjahyllystä
Ostin tämän kirjan vuonna 2005 ja olin ihan unohtanut sen. Sisällysluettelosta päätellen tämä kirja esittelee 12 superfoodia, jotka ovat: hirssi, quinoa, sinimailanen, aloe vera, ohranoras, pellavansiemen, persilja, merilevät, stevia, auringonkukansiemenen, villi sini-vihreä levä (?) eli wild blue-green algae ja idut. Täytyypä lukea seuraavaksi!

Tilasin uusia kirjoja netistä

Tässä on siis Victoria Boutenkon "12 steps to Raw Food", Ani Phyon "Ani`s Raw Food Desserts" ja Jennifer Cornbleetin "Raw Food Made Easy". Yritän lukea ne mahdollisimman pian ja testata reseptejä, laitan tänne sitten palautetta sekä kuvia ohjeiden kera luomuksistani.

Miten sitten kävikään?

Söin sitten eilen sitä leffaa katsoessani ensin 400 g lohkoperunoita ja 2 tofunakkia, sitten jälkiruoaksi pikarillisen panna cottaa, n.90 g täytesuklaata ja yhden suklaakeksin. Se olisi ollut muutoin ok, mutta maha oli laittoman täynnä sen leffa-aterian jälkeen, joten en sitten syönyt loppupäivänä enää mitään, vaikka olin kaverin pippaloissakin. Nukkumaan mennessä ruoka oli jo mukavasti sulanut. Enkä vaipunut sen jälkeen epätoivoon.

Mutta huomasin kyllä olevani ärtynyt ja vähän epäsosiaalinen. Otti päähän "joutua" kaverin juhliin. Ihmettelin miksi tuntuu tältä. Tulin siihen tulokseen, että tunteeni olivat normaaleja suhteessa tilanteeseen. Kuka tahansa arastelisi ja olisi ärtynyt, jos tietäisi näkevänsä ison porukan ihmisiä pitkästä aikaa, kun on lihonnut 20 kiloa ja möyrinyt 3 kk omissa oloissaan. Se että on lihonut 20 kiloa ja sen takia välttelee ihmisiä ei tietenkään ole kovin normaalia

Yhä enemmän mulle kirkastuu se, etten tosiaankaan tee tätä muutosta laihtuakseni, vaan perustana "kokonaan uudelle elämälle". Olen tullut johonkin keski-iän kriisiä vastaavaan tilaan. Varmaa se on varhaista 3-kympin kriisiä. Kelaan tässä, että mitä on tullut elämällä tehtyä tähän asti, ja mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä toisin. Nyt on aika miettiä, että mihin suuntaan kokka osoittaa ja kääntää ruoria jos horisontti ei miellytä. Eihän sitä koskaan ole liian myöhäistä, mutta mutta...en kyllä halua odottaa tässä vanhaa ikää tai sairastumista voidakseni tehdä jotain radikaalia.

Mielitekojen hallintaa

Päiväkirjan pitäminen edelleen sujuu hyvin, haastavaa on saada joka päivä syötyä tarpeeksi kasviksia. Ateriat on olleet välillä mitä sattuu, esim. vain yksi hedelmä tai juustovoileipiä. Eli säännöllinen ateriarytmi ja lautasmalli on nyt vähän hakusessa. Olisi skarppaamisen paikka.

Eilen tuli taas pieni voitto; tulin kotiin töistä myöhään illalla, ja olin jo ajatellut mussuttavani suklaata, keksejä ja jäätelöä (jotka olin ostanut aiemmin päivällä ) leffan kyytipojaksi. No. Aloin ajattelemaan, kuinka vaikeaa herääminen aikaisin seuraavana aamuna kouluun olisi, jos olisin tupertunut myöhäisestä sokeri-rasva-festivaalista, ja kuinka paha mieli ja syyllinen, lannistunut olo mulla olisi syömisen jälkeen. Ajattelin, että "hei, tässä ideassa syödä ei nyt ole mitään järkeä eikä mieltä." Lupasin itselleni, että seuraavana päivänä sitten koulun jälkeen, vapaaillan (takana 8 päivän putki töissä) ja perjantain kunniaksi voisin katsoa leffan ja herkutella suklaalla hyvällä omallatunnolla, jos haluan.

Näin sain kuin sainkin itseni puhuttua ympäri, pesin hampaat ja luin kirjaa reilun tunnin ennen nukkumaan menoa. Sain herättyä tänään seitsemältä, ehdin ajoissa kouluun hyvä aamiainen massussa. Tunnen olevani hallinnassa, ja se tuntuu muuten tosi hyvältä

Olen huomannut, että mulla auttaa syöpöttelyhalujen iskiessä tosi paljon se, että alan pohtimaan millainen ihminen haluan olla. Hyväksyn sen, että luon itse oman elämäni jokapäiväisillä valinnoillani.

Aina välillähän iskee se ahdistus, että "apua, mun tekee mieli syödä ____, mitä mä teen? Miten mulle nyt mahtaa käydä, mahdanko nyt sortua, voi ei! Tekee niin mieli, mitä mä teen!?" Sitten epäselvyys ja mieliteon piina käy lopulta niin suureksi, että helpottaakseen jo henkistä epämiellyttävää oloa päättää syödä, jotta ahdistus helpottaisi ja voisi keskittyä muihin asioihin. No. Olen huomannut, että ahdistuksen ja epätietoisuuden voi mielitekoa tottelematta ratkaista myös toisin. Nimittäin päättämällä, että

se ei ole vaihtoehto, piste.

Sitten voi hyvillä mielillä jatkaa päiväänsä. Näin yksinkertaistaen. Mutta pointti on se, että vähän kuin lapsia helpottaa se, että on selkeät rajat, samoin rajojen laittaminen helpottaa syöppöä. Kun sanoo tiukasti, että "Ei käy", tietää missä on raja, eikä tarvitset piehtaroida mielitekojensa armoilla. Sitten keksitään jotain muuta tekemistä. Edelleen vähän niin kuin lapsien kanssa; aletaan joku leikki tai askartelu niin unohtavat autuaasti kiukuttelunsa

Minulla on kiusauksien edessä myös eräs kuvittelu-leikki. Näen mielessäni itseni kahtena eri ihmisenä; toinen heistä on masentunut, syyllisyyden ja häpeän taakoittama, yksinäinen ja elämäänsä kyllästynyt minä, joka makaa vuokraleffojen, maksamattomien laskujen, verisuonet tukkivan roskaruoan ja tyhjien colapullojen keskellä vanhalla sohvalla. Toinen kuva on kirpeä syysilta, tanssitunnilta tai jumpasta posket punaisena hehkuen kotiin pyöräilevä minä, joka hymyilee vastaantulijoille, vetää syvään henkeen kypsyvien omenien ja maatuvan ruohon tuoksua, ihailee tulenhehkuista auringonlaskua, on matkalla kotiin saunomaan. Se minä on elämäniloinen, sosiaalinen ja energinen itsestään pitävä optimisti.

Kun teen valintoja ruokakaupassa, tai muualla, mietin kumpi minä haluan olla. Kumpaa kohti olen menossa. Tekisikö näin se masentunut minä, vai iloinen minä? Kyse on valinnasta.

Uskoisinpa jo, että laihduttaminen lihottaa!

Pelottaa pikkasen

Huomaan nimittäin, että laihdutusvimma on alkanut puskemaan päälle! Nyt jarrut päälle, Apua!! Tämä tämmöinen kun aina ennen kellon tarkasti johtanut lopulta kaiken läskiksi (hehheh) lyömiseen ja sitten lihomiseen. Mutta on vaikeaa olla antautumatta fantasioille hoikentumisen iloista...en siis ole kovin tyytyväinen nykyiseen olomuotooni. Mutta se kiire, se kärsimättömyys..niihin mulla ei ole varaa!

Kalorit ahdistaa. Haluaisin syödä mahdollisimman terveellisesti; pähkinöitä, siemeniä, avokadoa, hedelmiä, kookosöljyä, superfoodseja, tummaa suklaata yms. Ja olen syönyt säännöllisesti, en ole napostellut enkä ylensyönyt. Silti kalorit paukkuu yli rajojen.

Tuntuu että seinät alkaa pikkuhiljaa siirtymään lähemmäs toisiaan..Koulu alkoi eilen, lisäksi mulla on kaksi työpaikkaa ja rahaa on silti vain juuri ja juuri kädestä suuhun (kirjaimellisesti). Mulle ei kohta jää aikaa eikä jaksamista harrastuksiin, ihmissuhteisiin eikä taloustöihin. Pelkään, että stressi käy liian suureksi jossain vaiheessa ja se kostautuu ratkeamisena syöpöttelyyn. Tunnen olevani niin riittämätön. Näen miten muut ihmiset pystyy luovimaan tyyliin "kuusi lasta, kaksi koiraa, mies, omakotitalo, osa-aikatyö, täysipäiväinen opiskelu, 70 km koulumatkat jne." Siis mitä h****tiä?! Miten kukaan pystyy tollaseen edes fyysisesti saati jaksaa henkisesti? Mä saan pinnistää kaikkeni, että jaksan edes raahautua töihin tai istua koulussa sen 6-8 tuntia. Sitten ei jaksakaan sen lisäksi enää mitään muuta. Pelkään olevani jotenkin vajaa ja pohjattoman laiska, enkä tule koskaan saamaan tätä vauhtia mitään aikaiseksi elämässäni.

En halua ottaa laihtumisesta ja elämäntapamuutoksesta yhtä negatiivista stressitekijää lisää. Mutta silti siihen pitää panostaa ihan täysillä. Pitäisikö lopettaa työt tai koulu, että jaksaisin tsempata enkä kompastuisi kärsimättömyyteeni JÄLLEEN KERRAN!? Se on nyt nähty niin monta kertaa, etten oikeasti ymmärrä, miksen jo voisi uskoa sitä; laihduttaminen lihottaa! Koska sitä oppisi olemaan armollinen itselleen ja unohtaa kaikki ulkoiset odotukset ja kuvitellut vaatimukset? Kenen odotuksia tässä nyt oikein pitäisi täyttää? En halua juosta jotain oravanpyörää menemättä minnekään. Mutta silti rahaakin pitäisi tienata. Joo, sellasta se on. Mulla on varmaan väärä asenne. Jos jostain jutusta ei pidä, se pitää muuttaa, mut jos asiaa ei voi muuttaa, pitää vaihtaa omaa asennetta. Täytyy iloita siitä mitä on. Ja olla kiitollinen. Tottakai.

Yllättävän syvällinen Ahaa-elämys kaikessa pinnallisuudessaan on syntynyt muuten siitä, kun tajusin eilen miksi teen tätä elämäntaparemppaa. Että mä en nyt oikeasti yritä laihduttaa itseäni johonkin tiettyyn painoon ja kokoon miesten takia; että löytäisin jonkun. Haluan lopettaa sittenkun- elämän jota hallitsee itsesyytökset, huono itsetunto, masentuneisuus, fiktio, mässyt, piilottelu, katuminen, itseinho, häpeä, yksinäisyys, ahdistus, tylsyys ja pettymykset. Haluan löytää jotain muuta, haluan elämisen arvoista elämää, kipuineen kaikkineen. Haluan löytää voiman itsestäni, alkaa pitämään itsestäni, löytää ilon ja innostuksen. Eikä mihinkään tähän tarvitse odottaa miestä eikä 38-koon housuja.

Mutta sen tiedän, että jos jatkan laihduttamis-syöpöttelyn noidankehää, en pääse ylös juoksuhiekasta kuivalle maalle.

pieniä voittoja

Olen siis ollut tosi väsynyt ja ärtynyt ja stressaantunut viime päivinä. Välillä tuntuu etten tiedä mistään mitään ja seinät kaatuu päälle ja mistään ei tuu koskaan mitään. No. Hyvä juttu on se, etten ole löytänyt tähän mennessä itseäni sohvalta leffoihin ja sipsipusseihin hautautuneena, niin kuin aina ennen. Minulle tyypillinen tapa selvittää kaikki epämiellyttävät tuntemukset on ravata ruokakaupasta toiseen ja yrittää salakuljettaa kotiin ja sohvan viereen pari kassilta mässyä, sekä muutaman vuokraleffan. Sitten jämähdän siihen parista päivästä muutamaan kuukauteen, kunnes kyllästyneenä entistä pahempaan olooni teen jonkinlaista ryhtiliikettä vain aloittaakseni syklin jonkin ajan kuluttua alusta.

Tässä on ollut sellaista kiusausta. Syöppö on pirullisen imelästi jutellut mulle kaikenlaista tekosyytä; " Sä olet jo sen syöpöttelykierteen katkaissut ja sen yläpuolella, ei yksi ilta mitään kaada, palaat sitten vaan huomenna takas ruotuun" "Sä ansaitset sen", " Se ois niin rentouttavaa ja se maistuis niin hyvältä", " Testaa vaan miltä se tuntuisi, sehän voisi tehdä tosi hyvää projektille", " Pienet lipsahduksethan on väistämättömiä", "Ei sitä koko loppuelämäänsä voi olla kontrollissa, anna periksi tänään", "Sipsipussi ja cola maksais vaan pari euroa, ihan älyttömän halpaa", "Se ois niin hyvä leffa", "Sullahan on vapaapäivä", "Tää on elämänmittainen projekti, ei yksi ilta mitään kaada, rennosti vaan", "Ihan sama", "Se ois kivaa", "Sulla on rahaa" jne. jne.

Tänään esimerkiksi, mulla olisi ollut koulussa yksi tunti. Viime hetkellä jänistin ja puhuin itseni ympäri menemästä tunnille (satoi, parkkipaikkaa ei löytynyt koulun läheltä, jännitti kun pitää mennä uudelle luokalle ja mitähän nekin ajattelee, jne). Petyin tietysti itseeni, mutta tukahdutin itsesyytökset ja masennuksen, ja menin kauppaan.

Houkutus lähteä vuokraamaan leffa ja ostaa sipsejä ja colaa alkoi kasvaa huippuunsa. Pystyin kuitenkin väittelemään pirullista syöppöä vastaan. Sanoin, että "Mulle tulisi vain entistä pahempi mieli", "Ei se ennenkään ole mitään auttanut", "Jätän vaikka koulun kesken mieluummin kuin alan taas mässätä", " Se ei ole sen arvoista, ei todellakaan", "Mulle tulee niin hyvä mieli jos en sorru", "Säästäisin rahaa", "Mun ei tarvitsisi hävetä itseäni kassalla tai kotona", "Syöminen ja leffa ei ratkaise mitään, se vain pahentaa asioita", "Mä mieluummin lueskelen ja kirjoitam blogia yms. kuin tuhlaan koko päivän elokuvien katseluun ja syömiseen", " Hyi olkoon kuinka äklö olo tollasista raskaista lisäainepommeista tulisi, eihän ne ole edes oikeeta ruokaa, ei kiitos!"

Niinpä lähdin kaupasta ilman mässyä ja kotona söin normaalit ateriat, keittiössä pöydän ääressä.

Aamen ja kiitos, vähän mä oon hyvä!

Ihana tuorepuuro

Ok, olen vähän tuunannut puuroani, ja nyt on alkanut tulla ei vain syötävää, vaan maukasta settiä..

Yön yli vedessä:

2 rkl gojimarjoja
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl quinoaa
2 rkl tattarirouhetta
3 k.taatelia
3 k.luumua
10 mantelia
1-2 rkl cashewpähkinöitä

Liotusvesineen blenderiin, lisätään banaani ja pari nektariinia.

Nam!

P.S. Tästä riittää jo kahdellekin, mutta jos yksin syö niin ei tule nälkä 5-6 tuntiin :)

Viikon punnitus

Painoa lähtenyt viikossa 1 kg. Ahh...

Paha smoothie !?

Ostin muutama päivä sitten Severin kasviskuivurin. Tarkoitus ensi viikolla testata sitä...Ainakin aion kuivata mustikoita, viinimarjoja, karviaismarjoja ja tehdä elävää leipää...

Tänään aamulla tavanomainen tuoresmoothieni oli jotenkin ikävän makuista, mistäköhän mahtoi johtua? Olen nyt laittanut hampunsiemeniä mukaan, ja ne tuntuu hampaissa tosi kovilta, ihan kuin soraa joisi. Vaikka olen niitä liottanut koko yön. Huonohko smoothie syntyi näistä:

2 rkl Goji-marjoja
2 rkl hampunsiemeniä
1 tl auringonkukansiemeniä
1 tl seesaminsiemeniä
n. 3 dl tattarinituja
1 taateli
1 kuivattu aprikoosi
3 kuivattua luumua

Nämä liotin yön yli, blendasin veden kanssa, ja lisäsin

1 banaani
1 nektariini
1 iso omena

En tiedä, olisiko näissä pakko olla aina sit jotain pähkinöitä, että tulis hyvänmakuista? Toi ei ollut kovin makeaa (ihan ok), mutta etenkin koostumus inhotti. Täytyy kokeilla seuraavalla kerralla rouhia hampunsiemenet hienoksi ennen liotusta.

Ostin perjantaina ekaa kertaa härkäpapuja, ne on nyt lionneet ja turvonneet, tänään sitten keitetään :)

Lainasin kirjastosta kirjat: "Hernerokkaa!", "Härkäpapua sarvista" ja "Vegaanin keittokirja". Ei muuta kuin kokeilemaan!

Itsesäälistä ken haluaisi luopua?

En koskaan uskonut pitäväni kuminauhavyötäröisiä housuja julkisella paikalla. Pohja on silloin, kun on pakko pukea häihin kyseisenlaiset housut, koska oikeiden vetoketju ja nappi-housujen kanssa ei pysty istumaan. Eikä voi ostaa isompia housuja, koska juuri kuukausi sitten heitti vanhat isot housut kierrätykseen ja vannoi, että siihen ei enää mennä takaisin, ei vaikka henki menisi. No, sittenpä mentiin ystävän häihin trikoissa. Elämä ei tunnu enää seikkailulta, vaan selviytymiseltä. Milloin juhlat alkoivat olla koettelemuksia? Muistan että joskus oli aika jolloin itseasiassa odotin juhlia, festareita ja lomia. Nyt lasken päiviä siihen, koska kesä vihdoin loppuu ja saan taas pukeutua pitkään mustaan takkiin!

Itsesäälistä muuten...se on itsekeskeisyydessään lähellä egoismia, tavallaan vaan käänteisenä, väsyttävänä ja tylsistyttävänä versiona. En tietenkään halua aliarvioida kanssaihmisiä, mutta ehkä mulla vaan on sitten niin huono itsetunto, että mulle merkkaa se, mitä muut musta ajattelee ja pääosin oletan heidän ajattelevan minusta negatiivisesti. Tällainen ajattelu se lamaannuttaakin ja sitä alkaa vihata ihmisiä. Huonoina päivinä mä sorrunkin vihaamaan ihmisiä, vain siksi että kuvittelen kaikkien inhoavan mua. Yritän kyllä kovasti (ihan tosissani!) ajatella positiivisesti, nähdä ja ajatella kaikista hyvää, antaa vi***lujen mennä toisesta korvasta ulos jne. On vaan päiviä, jolloin se on äärimmäisen vaikeeta. Silloin haluan vain piiloutua.

Olen älynnyt jo aiemminkin, että tärkeintä on oma asenne, ei ulkonäkö. Mutta kun on juuri lihonut 20 kiloa, on yksinäinen, ja maksukehoitukset täyttää postiluukun yms. on tosi vaikeaa tykätä itsestään, olla aurinkoinen, hyväntuulinen ja rakastaa kaikkia...Kai olen perusluonteeltani ehkä sellanen melankolinen ylianalysoija.

Myönnän, että epävarmuuteni vuoksi deletoin tosi paljon sellaisia juttuja, joita ennen tein ja nyt ehkä haluaisin tehdä, tai tekisin, jos olisin hoikempi. En välitä olla esillä enkä tarttua haasteisiin. Olen aivan rättipoikki jo pelkästään siksi, että olen "joutunut" tapaamaan vanhoja kavereita useana päivänä viikossa töissäkäynnin lisäksi. Mikäs sen surullisempaa

Yksi suurimmista vahingoista minkä tuo huono minäkuva on tuonut tullessaan, on "kyvyttömyys" luoda parisuhdetta. Olen uskotellut itselleni, että lihavuuteni estää mua löytämästä miestä, ja olen voinut syyttää lihavuuttani ja sitten miehiä ja olla katkera ja kyyninen miehiä kohtaan heidän pinnallisuutensa vuoksi. Mikä ei myöskään edistä romantiikkaa. Pirullinen noidankehä. En aina jaksa pitää huolta ystävyyssuhteistanikaan. Jotenkin vähättelen itseäni, ja kun oikein möyrii itsesäälissä-ja inhossa, ei sitä jaksakaan muita nähdä ja rakastaa. Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi haluan lopettaa ahmimisen ja laihduttelun noidankehän, hypätä siitä ulos ja alkaa elämään, jotta uskaltaisin rakastaa. Piilottelun todellisuus on iskenyt vasten kasvoja, ja olen ymmärtänyt, että tätä menoa tulen olemaan yhä yksinäisempi, ja tulen jäämään yksin ja unohdetuksi. Tämän oivalluksen myötä motivaatio parantua on vahvistunut. En voi odottaa ketään pelastamaan itseäni. En voi odottaa taikasauvan heilahdusta tai prinssiä valkoisella ratsullaan tulemaan ja antamaan minulle uuden elämän ja tarkoituksen. Minun on pakko tehdä se työ itse, ja löytää tahto siihen itsestäni. Suurin pelkoni on se, että kuolen ennen kuin olen ehtinyt elää. Pelkään, että kadun. Aika tikittää eteenpäin, eikä toista mahdollisuutta tule, tilaisuuteen täytyy tarttua tässä hetkessä.

"Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla siksi, joka olisi voinut olla"

Tässä lisäksi pari kirjassa (Overcoming Binge Eating, Dr.Christopher Fairburn) olleista, potilaiden omista kuvauksista ahmimishäiriön kanssa elämisestä:

"The truth I had to face, was that the problem was so much more invasive than it seemed - it affected everything. I couldn`t be me while I still had the problem"

"As I grow into middle age I realize with great sadness how much energy I have directed toward controlling my weight and eating, and the misery of the regular and consequent binges. I could be doing something productive with my energy - building relationships, reading, writing. I don`t know what I might be do, but I don`t want my epitaph (muistokirjoitus) to be "Jane wished she was thin". It was this, in the end, that made me decide to change."

Overcoming Binge Eating

Haluan jakaa muutaman lainauksen kirjasta "Overcoming Binge Eating" (Dr.Christopher Fairburn)

Noudatan kirjan toipumis-ohjelmaa, joka on hyvin yksinkertainen, mutta vaatii sitoutumista.

"People are often surprised at how much better they feel once they stop binge eating. Even minor binge eating problems can have subtle adverse effects on many aspects of life. You may be unnecessarily irritable at times, your concentration may not be as good as it could be, you may avoid social events that you would really like to attend, and your physical health may be impaired."

"Another benefit of change is the effect it has on morale and self-image - - Many people find it restores their sense of self-respect and self-worth. When the problem recedes, the person underneath can emerge. The depression, tension, and irratibility fade, concentration improves, and old interests return."

"The studies have shown that the decrease in frequency of binge eating is accompanied by improvements in mood, concentration, and sense of control over eating - - - in addition, concerns about shape and weight lessen in intensity."

"Binge eating problems are associated with diverse range of psychological and social difficulties. Over time they can transform an ordinary, happy existence into a miserable one, harming not only the person with the problem but also relationship with family and friends."

"Binge eating problems disguise people`s true personalities."

"At their worst, binge eating problems affects every aspect of life. Nothing is spared. So much time and effort is taken up by the problem, that little is left for anything else. Relationships with family and friends may even become unsustainable."

Tunnesyömisen ehkäisy

Joo, olen tosiaan huomannut, että kun kiinnitän huomiota kaloreihin, niin se alkaa hallita mun mielialoja ja syömistä. Pettyy, jos kalorit ylittyy ja sitten on helpompi sortua ahmintaan. Että on "tuhma" tai "kiltti" sen mukaan kuinka on onnistunut kalorien kanssa.

Olen myös huomannut, että mulle tosi helposti tulee "dieetti-mentaliteetti", eli kun alan toteuttaa terveempiä elämäntapoja, yhdistän sen automaattisesti laihis-ruokavalioon, jolloin ei voi syödä ns. normaalia ruokaa eikä herkkuja. Kun tulee syötyä niitä, tuntee siitäkin helposti syyllisyyttä, ja se taas voi johtaa päätökseen"antaa mennä".

Olen taas lukenut Patrikin kirjaa "Rentoa painonhallintaa", ja siitä on ollut havahduttavaa lukea, että kuinka paljon fyysiset syyt vaikuttaa "tunnesyömiseen". Olen itsekin huomannut tunnesyömisen vähentyneen huomattavasti, kun olen syönyt säännöllisesti, monipuolista ja hyvää ruokaa, paljon kasviksia ja kuituja.

Eli:

"Jos koet syömishimoja, niin hankkiudu eroon näistä: a) liian vähäinen syöminen ylipäätään b) liian vähäinen syöminen päivän aikana c) huonolaatuinen syöminen d) kieltävä ajatusmalli"
(Patrik Borg: Rentoa painonhallintaa, s.74)

Vaikka luulin tietäväni kaiken laihduttamisesta, lihomisesta ja syömishäiriöistä, niin tällainenkin aivan perustavanlaatuinen oivallus odotti tuloaan, kuin että lautasmalli ja säännölliset ateriat ilman kieltäymystä, itsekuria ja nälkää, oikeasti vaikuttaa ihan älyttömästi! Se ehkäisee syöpöttelyä ehkä jopa 80 %, noin lonkalta heittäen. Sitten 20% on sitä todellista tunnesyömistä, jonka laukaisee jatkuva stressi tai kipeät pettymykset ja surut elämässä
- se on juuri niinkin yksinkertaista ja samalla tosi haastavaa. Vaatii hieman suunnittelua ja vaivannäköä, ettei ateriat jää välistä ja saa sen lautasmallin toteutettua!

Miten epäonnistua

Itseäni alkaa aina ahdistaa, jos vaan ajattelenkin, että pitäisi koko elämä viettää jonkinlaista kurinalaisen askeetikon elämää vailla nautintoja, vailla herkuttelua. Siksi aionkin keskittyä mielessäni enemmän siihen, mitä "pitää" syödä kuin siihen, että jokin ruoka olisi "kiellettyä". Keskityn siihen, että syön säännöllisiä aterioita (3-4 h välein) kunnon ruokaa, tarpeeksi kasviksia ja proteiinia, hyvää rasvaa ja paljon kuitua. Nämä kun toteuttaa, niin automaattisesti ahmintahalut vähenee. Pitää sulkea pois fyysiset syyt mielitekoihin ja nälkään. Sitten kannattaa syödä jokin herkku vaikka joka päivä, eikä tehdä mitään kiellettyjen ruokien listaa. Ja pitää aterioilla syödä niin että tulee mukavan kylläiseksi. Näillä konsteilla olen aina laihtunut kuin huomaamatta, energisyys ja hyvä olo on lisääntynyt.

Ongelma on siinä, että 1) alan laihduttaa, ja mopo karkaa käsistä - alan lopulta ahmia ja sitten tulee tämä "epäonnistuin joten antaa mennä" 2) elämässä tulee jokin stressaava vaihe, sydän särkyy tms. eikä ole muita konsteja kuin alkaa syömään. Siis kun ei ole hankkinut sellaisia konsteja. Pitää löytää muita keinoja käsitellä iloja suruja kuin kattaa pitopöytä.

Ja se mikä on tärkeää; pitää hyväksyä se, ettei aina voi mennä täydellisesti koko ajan. Takapakkeja tulee ja that`s it. Ei voi mitään. Sitten ollaan armeliaita ja rakastavia itseä kohtaan ja noustaa takas satulaan. Tämän kun oppisin ni jo olisin viisas.

"Intohimo syömiseen pitäisi vaihtua intohimoksi elämään"

Kävin keväällä muutaman kuukauden ahmintahäiriöön erikoistuneella psykologilla. Nyt hän on kesälomalla, ja sovimme, että syksyllä aloitan ryhmäterapia-jutun. Psykologini on myös vakuuttunut kognitiivisen terapian positiivisesta vaikutuksesta syömishäiriöhin. Siitä on eniten kliinisesti tutkittua tietoa, joka vakuuttaa,että syömishäiriöstä ON mahdollista parantua!

Kaikkien kokeilujeni ja lukemisteni ja yritysteni jälkeen olen vakuuttunut ja hyväksynyt sen, että kukaan muu tai mikään muu ei voi muuttaa elämääni ja laihduttaa puolestani, minun on tehtävä se ITSE. Muiden tuki on tosi tärkeää, mutta lopultakin se olen minä, joka niitä valintoja tekee päivästä toiseen. Kukaan muu ei tunge kurkustani alas ruokaa. Minun täytyy löytää itsestäni se motivaatio ja inspiraatio muuttua. Ja sitten kurottaa kohti toisia ihmisiä. Ja minun on itse löydettävä elämääni muita intohimoja kuin ruoka ja TV.

Tämä on otettu silloin kun olin tekotumma, eli tästä on aikaa n.3 vuotta. Painan tässä varmaan jotain 107 kiloa. Me ollaan sukulaislapsen kanssa molemmat just hienosti tunnistamattomissa ;)

Koitan kovasti olla sortumatta itsesääliin.

Koitan kovasti olla sortumatta itsesääliin. Koitan kohdata pelkoni ja tarttua haasteisiin. Sen vaan huomaa, että normaali töissäkäynti, kavereiden tapaaminen, kaupassa käynti jne. väsyttää aika paljon, kun tuntuu, että se normaali elämä jo sinänsä on joskus tosi haastavaa, ja joudun pinnistelemään kaikilla voimillani, että pystyn siihen. Mutta on tärkeää tehdä sellaisia asioita, jotka tietää tärkeäksi, vaikkei huvittaisikaan, vaikka se olisi kuinka vastenmielistä tahansa. Juuri se antaa eväitä suurempiinkiin muutoksiin elämässä. Että tekee, vaikkei huvita. Niin kuin esim.lähtee lenkille, jumppaan tai syö salaattia

Huomaan, että vaikken ole viikossa laihtunut, niin kurinalainen ruokapäiväkirjan pito on saanut mun itsetunnon taas kohoamaan, ja olen täynnä toivoa. Olen havahtunut siihen, että painoni sinänsä ei vaikuta sisäiseen hehkuuni ja itsetuntooni lähellekään yhtä paljon kuin syöpöttelyni langettama varjo. Kun ylensyön säännöllisesti, kun piiloudun elämältä juustonaksupussin kanssa TV.n eteen sohvalle, alan inhoamaan itseäni, tunnen häpeää ja syyllisyyttä. Ahdistun kun tunnen tärkeiden asioiden valuvan hukkaan ja elämäni olevan vitsi. Kun pitelen itseäni pahoin ja suljen itseni pois maailmalta, en jaksa kohdata muita ihmisiä enkä uskalla rakastaa. En usko olevani rakastamisen arvoinen. Haluan vain syödä, katsoa TV:tä ja olla yksin. Suren, kun näen sen valtavan ristiriidan siinä, mikä on arkinen todellisuuteni, siihen millaiseksi kuvittelin elämäni olevan tämän ikäisenä ja millaisia haaveita minulla on elämälleni ollut. Tunnen pettymystä ja olen vihainen itselleni kykenemättömyydestäni muuttua.

Siksipä on helpompi olla yksin ja rakentaa elämä syöpöttelyn ja fiktion ympärille. Ja silti vihaan sitä. Ja suren elämääni. JA vihaan omaa heikkouttani. Ja olen varma että muutkin inhoavat minua. Tai ainakin heidän pitäisi.

Siispä kartan itsesääliä, ja yritän kaikkeni ajatellakseni positiivisesti. Tosiaan, olen nuori, ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa. "Koskaan ei ole liian myöhäistä olla se, joka olisit voinut olla"

pimeällä puolella

Tänään kävin äitini puolesta kaupassa. En ottanut ostoskoriin mitään herkkuja, lähdin ajelemaan kotiin....Kävin sisäistä kamppailua, syömäri minussa voitti ja tein uukkarin takaisin kauppaan (n.4 km jo ajettu). Ostin pussin juustonaksuja, karkkia, toffifeerasian, amerikan pastilleja ja light-colaa. Enempään minulla ei ollut varaa eikä pokkaa.

Kotona katsoin leffan jotta saisin ruoat mukavasti alas. Onneksi, ja toisin kuin viime aikoina (kulunutta viikkoa lukuunottamatta), en ahtanut itseäni täyteen! Söin kolme juustosämpylää, join colaa, söin puoli pussillista juustonaksuja sekä 125g rasian toffifeeta. Ok, tämä on paljon mutta...

Pahimmillaan, viime kuukausien aikana, olen muutaman tunnin aikana voinut syödä esim. pussin juustonaksuja, pienen pussin perunalastuja, puoli litraa kermajäätelöä, muutaman voileivän, muroja, pitsan...Niin että olen aivan ähkyssä ja tuuperruksissa.

Tällaisessa menossa turtuu täysin ruoan määrään, mahalaukku venyy ja tottuu suureen ruokamäärään ja osaa vaatia nopeasti aina lisää. Käsitys siitä, mikä on normaalia hämärtyy täysin. On vain pakko saada lisää. Mieliteoista saattaa tulla niin pakkomielteenomaisia, että on täytynyt lähteä ajamaan 40 km matkaa tiettyyn kauppaan tai joskus olen penkonut roskiksia tai varastanut rahaa ja ruokaa muilta.

Olin viikon verran matkoilla, jolloin oli mahdotonta syödä niinkuin olin tottunut. Tunsin ärtymystä, enkä voinut oikein nauttia perheeni seurasta, koska yllättäen pidin heitä esteenä mässäilylle; että he seisovat minun ja ruoan välissä. Huom. Olin odottanut matkaa kuin kuuta nousevaa, mutta nyt en voinutkaan iloita siitä. Se havahdutti ja teki minut surulliseksi.

Oli kuitenkin tärkeää vieroittua ruokamääristä tuon viikon ajan. Se supisti hieman mahalaukkua, ja sai minut muistamaan, kuinka hyvä olo voi olla kun ei ahda itseään aivan täyteen joka aterialla. Kyse ei siis tosiaan ole siitä, että laihtuminen ja hoikkuus sinänsä saisivat aikaan hyvinvointia, vaan pikemminkin ne keinot joilla sinne terveellisesti päästään. Kohtuus maksimoi nautinnon. Ja luut on luotu liikkumaan

"Overcoming Binge-Eating"

Elämäntapa-remonttiini kuuluu muutamia konkreettisia asioita, jotka olen siis saanut kirjasta "Overcoming Binge-Eating", kirjan ohjelma perustuu kognitiivisen psykologian tutkimuksiin siitä, mikä tehoa parhaiten ylensyönnin hoidossa. Tutkimusten mukaan ihmisen on mahdollista muuttua, ja kirja antaa tarkat ohjeet siitä, miten se tehdään.

Ohjelma etenee rauhallisesti askel askeleelta, eikä ole ollenkaan monimutkainen tai vaikea ymmärtää. Toteutus vaatii toki kärsivällisyyttä, ja kirja on hyvä lukea pariinkiin kertaan, sekä taulukot kopioida itselleen.

Olen itse käyttänyt ihan ruutuvihkoa, joten ei tarvitse tulostaa kuin muutama paperi, eikä sekään ole tietenkään välttämätöntä.

Ensimmäinen askel on pitää ruokapäiväkirjaa. Tähän on kiloklubin palvelukin oiva väline. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole kalorien laskeminen, vaan aluksi kirjaamisessa kurinalaisuuden oppiminen ja tietoiseksi tuleminen ruoan kanssa.

Kun on saanut kirjattua kaiken 7 päivää putkeen (tähän voi mennä yksi tai useampi viikko), voi siirtyä seuraavalle askelmalle.

Päiväkirja:

Aika / Mitä syöty ja juotu / Missä / * / Huomioita

* = ylensyöminen. Eli joka aterialla merkitään se ruoka, jonka on syönyt tarpeettomasti. Esim. Syöt ensin aterian ja tiedät ettet oikeastaan tarvitseenää enempää, mutta syöt kuitenkin kun tekee mieli / se on helposti saatavilla/tylsistyttää/ tms. Tästä ylimääräisestä ruoasta tulee tähti. Ehkä tunnet syyllisyyttä ja päätät antaa mennä, tekee mieli vielä lisää. Otat toisen annoksen, kaivat kaapista vielä suklaatakin, teet kolmannen voileivän jne. Tähtiä alkaa tulla jonossa useampikin.

Kun tähtiä enemmän kuin yksi, on kyse ylensyömisestä, "ahmimisesta", olipa syy mikä hyvänsä. Nämä "kohtaukset" lasketaan viikon kuluttua yhteen ja viikkojen kuluessa näkee kehityksen ja miten se korreloi painon kanssa.

Viikottaiseen kalenteriin (taulukko) merkitään sitten, kuinka monta "hyvää päivää" on ollut, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa onko pitänyt päiväkirjaa. (eli ei sitä, onko laihduttanut kiltisti ja pudottanut painoa) Lisäksi viikkokalenteriin merkataan paino, ylensyöntikertojen määrä ja huomioita viikosta (esim. matka, muutto, koeviikko, työkiireet tms.)

Olen aloittanut ensimmäisen askeleen puolitoista viikkoa sitten, mutta hyviä päiviä on ollut yhteensä vain 3, joten ensi viikolla en vielä siirry toiseen askelmaan. Ylensyönti kyllä on vähentynyt! En enää pakkomielteisesti ahda roskaa sisälleni.

Ai niin...Toinen askel on säännölliset ateriat.

Ja luonnollisesti ylipainoiselle henkilölle suositellaan tässäkin ohjelmassa niitä tärkeitä asioita; säännöllistä liikuntaa, terveellistä normaalia, kasvis-ja kuitupitoista ruokavaliota.

Tämä ohjelma kuitenkin keskittyy ensisijaisesti muuttamaan ajatus-ja toimintamalleja sekä asenteita. Eli lähdetään niinko latvasta puuhun, vai miten se nyt oli...Sitten kun se puoli alkaa mennä parempaan jamaan, eli aletaan ajatella ja toimia terveemmällä tavalla ja muuttaa asennetta positiiviseksi ja opetellaan kurinalaisuutta niin...avot! ruokavalion ja elintapojen muuttaminen voi onnistuakin! Tuloksena lopulta laihtuminenkin.

Että näin. Katsotaan kuinka pitkä matkasta tulee. Luultavasti hyyyvin pitkä.

tuore kuva

Tässä kuvassa paino on nykyisissä lukemissa elokuussa 2009 eli noin 117 kg

Tämä kuva on otettu ehkä noin 15 kiloa sitten(eli jossain sadan kilon paikkeilla), eli alkukeväällä 2009

On helpompaa..

Olen miettinyt paljon sitä, miksi elämäntapojeni muuttaminen on niin tuskaisen vaikeaa, miksi olen monesti päässyt hyvään alkuun vain palatakseni takaisin huonoihin tapoihini.

Ironista on, että olen aina nauttinut suunnattomasti en vain itse laihtumisesta, vaan siihen kuuluneista uusista elintavoista kuten kevyemmän ruokavalion ja liikunnan tuottamasta hyvästä olosta; vatsa voi paremmin, mieliala on tasainen, olen hyväntuulisempi, ylensyöntiin liittyvä häpeä on poissa, energiaa riittää ja olen ylpeä itsestäni.

Jotenkin se sohvalle mässäilemään jämähtäminen liittyy omiin pelkoihin ja mukavuudenhaluun. Kun olen lihava ja turtunut liiasta rasvasta ja sokerista, on helppo syyttää kaikkea ikävää elämässäni painosta. On helppoa olla katkera elämälle, maailmalle ja ihmisille kun voi syyttää painoaan.

On pelottavaa tarttua haasteisiin ja muuttua, koska siellä tuntemattomassa vaanii epäonnistumisten ja pettymysten pimeä verkko.

On helpompaa piiloutua ja luovuttaa jo heti kättelyssä.

On helpompaa jäädä sohvalle kuin ottaa riski joutua nöyryytetyksi, petetyksi, vitsin aiheeksi, hylätyksi...

On helpompaa olla aina pelkkä ystävä kuin (potentiaalinen) tyttöystävä.

On helpompaa jumittaa samassa umpikuja-työssä, menossa ei minnekään.

On helpompaa jäädä kotiin kuin lähteä seikkailemaan.

Sitä kuvittelee, että sohvalle jääminen suojaisi pettymyksiltä, mutta eikö suurin pettymys ole sittenkin elämätön elämä?! Elämä ilman riskejä on elämä ilman onnistumisia, ilman rakkautta, ilman jälkeä.

Painonseuranta

Punnitsen itseni joka maanantaiaamu, samalla vaa`alla, vessassakäynnin jälkeen, alusvaatteisillani.
Lisäksi mittaan vyötärön ja lantion.

Paino 3.8 (5.viikko) 116,7 ( -0,8 kg!)
Vyötärö 108 cm (ei muutosta)
Lantio 126 cm (ei muutosta)

Syitä elämäntaparemonttiini

Hyviä syitä muuttaa elämäntapani ja laihduttaa Vol. 1

- En automaattisesti ajattelisi naurua takaani kuullessani, että muut pilkkaavat minua

- Ei tarvitse hävetä ruokaostoksilla, ei tarvitse pelätä törmäävänsä tuttuihin joiden kuvittelen katsovan ruokakorini sisältöä tai murehtia, mitä kassa minusta ajattelee

- Minulla riittäisi voimia jakaa muillekin. Eli kaikki energiani ei menisi vain itsesääliin ja hengissäpysymiseen. Voisin jopa olla kiinnostunut muista!

- Olisin hyväntuulisempi ja mieliala pysyisi tasaisempana

- Jaksaisin paremmin töissä, niin fyysisesti kuin henkisestikin

- Nauttisin enemmän liikunnasta! Voisin kunnon kohetessa alkaa kokeilla ja harrastaa uusiakin juttuja ja elvyttää vanhoja; tanssi, juoksu, uinti, jumpat, melonta, vaellus....

- Tuntisin oloni kotoisaksi omassa kehossani. En arkailisi ja olisi niin epävarma vaatetuksen ja alastomuuden suhteen (pukukopit!)

- En pelkäisi nähdyksi tulemista

- Olisin itsevarmempi, rohkeampi, ulospäinsuuntautuvampi

- Minulla olisi parempi omanarvontunto

- Jaksaisin opiskella tehokkaammin ja iloita haasteista ja saavutuksista

- Voisin edetä uralla

- Voisin tavata uusia ihmisiä, ystäviä ja ennenkaikkea rakkauden

- Olisin rohkeampi rakkaudessa

- Voisin tuntea veren ja elämänvoiman virtaavan sisälläni

- Voisin löytää uusia intohimoja

- Säästäisin rahaa ja lähtisin matkustamaan

- Voisin olla ylpeä itsestäni, siitä kuka olen ja mitä olen saavuttanut

- Voisin olla innoituksena ja tukena muille samojen asioiden kanssa kamppaileville

- Oppisin uutta

- En erottuisi joukosta negatiivisessa mielessä

- Jatkuva häpeä, syyllisyys, katkeruus ja itsesääli putoaisi harteiltani

- Voisin tanssia parin kanssa, mekossa ja korkokengissä

- Voisin lähteä perheeni tai ystävieni mukaan rannalle, uimahalliin tai kylpylään, voisin osallistua, olla kuin normaalit ihmiset

- Antaisin itselleni mahdollisuuden rakastua, perustaa oman perheen

- Minun ei enää tarvitsisi piilotella

- Ei tarvitsisi olla jatkuvalla puolustuskannalla puolinäkymättömiä vihollisia kohtaan

- Voisin olla iloisempi ja suoda iloa muillekin

- Läheisteni ei tarvitsisi hävetä minua

- En olisi enää jatkuva pettymys itselleni ja muille

- Olisin mukavampaa seuraa

- Arkiset toimet kuten kävely, pukeminen, portaiden nousu, työ, siivoaminen, lastenhoito ja leikkiminen, syöminen, shoppailu, ihmisiin törmääminen, ahtaissa paikoissa suunnistaminen jne. keventyisivät eikä niistä tarvitsisi enää stressata ja väsyä

Vaivoja

Itselläni on ollut uutena riesana nivelvaivoja ehkä n. viimeisen puolen vuoden aikana. Painosta huolimatta polvetkaan ei ennen ole juuri oireilleet, alaselkä sen sijaan on saanut tuta röllöjen mahdin. Kun herään, tuntuu kuin olisi hakattu. Alakertaan portaita laskeutuminen on kirjaimellisesti könyämistä; joka askel tekee kipeää. Selkään sattuu, lonkkiin sattuu, polviin sattuu, jopa sormien nivelet on kipeät ja arat. Kyykystä tai lattialta istualtaan nousu ei olekaan enää yksinkertaista. Selkäkrampin takia olen joutunut kerran ottamaan saikkua töistä. Huomaan välillä liikkuvani samalla tavalla kuin tuntemani 70-80 vuotiaat. Kunto on niin huono, että pieninkin rasitus hengästyttää ja saa hien pintaan. Vatsavaivat ei ole niin pahat kuin ennen. Satunnaisesti vatsaa turvottaa, nipistelee ja on refluksin oireita. Mutta ennen saatoin herätä yöllä kauheisiin vatsakipuihin, kuin olisi lyöty ilmat pihalle, kieriskelin tuskissani! Oli närästystä, todella kivuliaat ilmavaivat ja kuukautiskivut. Oikein tunsi miten vatsassa kuplii ja käy, joskus kuvotti niin että piti oksentaa. Kyllä noiden oireiden kanssa elämään pystyi eikä useimpina päivinä ollut kovin vakavia oireita. Mutta jotenkin tuntui, että tämä on tarpeetonta. Olin viime vuosina ollut niin väsynyt, että minun oli yksinkertaisesti pakko nukkua joka iltapäivä parisen tuntia. Väsymys alkoi viimeistään kolmen aikaan, joskus menin nukkumaan yhdeltä, joskus vasta kuudelta illalla. Tämähän ei unirytmiin vaikuttanut positiivisesti, vaan olin aina pökertyneen väsynyt. Todella otti päähän se, etten voinut lukea kirjoja. Miksi? Siksi että alkoi nukuttaa niin vietävästi. Kun avasin kirjan, seuraavaksi hamusin jo torkkupeittoa. Koulussa istuminen ja keskittyminen oli kirjaimellisesti yhtä tuskaa, olin jatkuvasti nukahtaa istuaaltani. Mikään määrä kahvia tai energiajuomia ei auttanut; päinvastoin. Lisäksi olen ollut masentunut 16-vuotiaasta saakka. Tähän olennaisesti liittyy huono itsetunto ja kehno minä-ja kehonkuva. Sitten on kilpirauhasen lievä vajaatoiminta, pari vuotta sitten puhjennut raju siitepölyallergia, hiusten ohentuminen, ihossa couperoottisuus sekä samanaikaisesti paikalliset atooppisen kuivat kohdat ja öljyinen iho epäpuhtauksineen. Jaan näitä siksi, että toivon voivani elämänmuutosten avulla tulevaisuudessa nähdä näiden vaivojen helpottavan.

Muuten; kun vähensin kahvin juontia viime keväänä, en ole enää tarvinnut päiväunia. Kun sorruin taas kahviin pari viikkoa sitten, otin ensimmäiset päiväunet pitkään aikaan...Something fishy here..Kahvi on aikamoista myrkkyä. Ainakin kun juo sitä perussuomalaista perisuomalaisesti kannullisen pari päivässä, hermesetaksen kera.

Paino 21.1.2008 118,4 kg (lääkärin vastaanotolla)
Paino 15.12.2008 98 kg (WAU-20 kg puolessa vuodessa)
Paino 26.6.2009 116,8 ( puolessa vuodessa lähes kaikki takas)
Paino neljän viikon jälkeen remontin alkamisesta 116, 7 (no ainakaan ei ole noussut)

Olen ollut dieeteillä kymmeniä kertoja, laihduttanut yhteensä lähemmäs sata kiloa..Jokin mättää kun kilot tulee aina takaisin ja vaa`an numero kipuaa yhä ylemmäs. On tässä touhussa jokin kauhun tasapaino, olisin varmaan 200-kiloinen ilman säännöllisiä ryhtiliikkeitä.

Toisaalta olen vakuuttunut, että laihdutuskuurien aloittaminen 10 vuotiaana tuskin on auttanut paino-ongelmani kehittymisessä. Suhde ruokaan on epäterve, vääristynyt. Voit nähdä, miten voin henkisesti, katsomalla mikä on kulloinenkin housujen kokonumero.

Minulla on lääkärin kirjoittama diagnoosi: Epätyypillinen syömishäiriö
Se tarkoittaa sitä, että syömishäiriö ilmenee ns. sekamuotoisena. Minulla on ollut nuorempana lyhyt anorektinen kausi, jota on seurannut epätyypillinen bulimia, eli olen kontrolloinut ahmimista liikunnalla, paastolla ja tiukoilla laihdutuskuureilla. Myös BED eli ylipainoisen ahmintahäiriö sopisi minuun jokseenkin. Mutta olen aina yrittänyt kiivaasti hallita painoani. En vain ole oksentanut montaa kertaa pakolla.

Elämä on enemmän tai vähemmän tuhlaantunut omaa painoa kontrolloidessa ja ahmintakohtauksia surressa. Itselläni tämä oravanpyörä on vaikuttanut negatiivisesti ihmissuhteisiin, itsetuntoon, omanarvontuntoon, minäkuvaan...Sitä kun tuijottelee omaa (laajenevaa ja supistuvaa) napaansa tarpeeksi monta vuotta, niin voi kuvitella missä jamassa ihminen voi olla. Tuntuu, että olen tuhlannut elämäni, että elämäni valuu hukkaan, etten ole käyttänyt energiaani hedelmällisellä tavalla, vaan keskittynyt täysin epäoleelliseen. Syömishäiriö vaatii veronsa. Se on kaiken sisäänsä nielevä, musta aukko joka ei tunne sääliä uhriaan kohtaan. Olen yksinäinen ja väsynyt. Haluan muutoksen. Haluan elämän. Tällaista en enää jaksa. Ylipainoa on melkein 50 kiloa, joten minun täytyy astua tosi pitkälle matkalle, ja tehdä kaikki toisin kuin aiemmin. Minun täytyy muuttaa elämäntapani ja asenteeni!

Aina kun olen päässyt hyvään vauhtiin kiihkottomassa elämäntapamuutoksessa, ja painoa on tippunut sillä tavalla n.9 kiloa, "sekoan" kuvittelen olevani voittamaton, siispä alan oikein tosissani laihduttaa. Parhaimmillaan jo parin päivän kuluttua pakkomielteet kampittavat tahdonvoimani ketoon, ja alan mässätä. Kohta on housujen vetoketju revennyt. Niinkuin nyt kävi taas viimeisen puolenvuoden aikana.

Heitin siis VLCD-jauheet pois ja päätin vakaasti yrittää jälleen ottaa rauhallisesti.

Askel askeleelta

Minulla on kaksi englanninkielistä kirjaa, joiden ohjemista olen tehnyt yhdistelmän itselleni;

-Dr. Judith Beck "The Complete Beck Diet For Life" (think thin)
-Dr. Christopher G.Fairburn "Overcoming Binge Eating"

Kumpikin kirja nojaa kognitiivisen psykologian kliinisten tutkimusten tuloksiin.

Kirjoissa on runsaasti harjoituksia oman ajattelun ja asenteen muuttamiseksi ja siihen kuuluu mm. ruokapäivänkirjan pitäminen, aterioiden suunnittelu, (vertais)tuen käyttäminen jne.

Muutamia kirjoja

Tässä muutamia kirjoja hyllystäni. "Making peace with food", "Volumetrics eating plan", "Syö rasvaa ja laihdu", "The Beck diet solution", "Superruokaa", "Elävä ravinto", "Overcoming Binge Eating", "Rentoa painonhallintaa", "Laihduttamisen loppu", "Elämäsi kunnossa. Tässä siis vain muutamia suht itselle ajankohtaisia kirjoja.

Kasvimaalla

Tässä kuva kasvimaalta tänään aamulla
Asun vanhempieni luona maalla, ja he ovat jo vuosia harrastaneet innokkaasti oman ruoan kasvatusta. Ennen en oikein osannut arvostaa sitä, toisin kuin nyt. Kasvimaalla kasvaa tänä kesänä mm. sipulia, punajuurta, kesäkurpitsaa, herneitä ja perunaa. Lisäksi pihapiirissä kasvaa vedelmia, raparperia, omenia, luumuja, puna-ja mustaherukoita sekä karviaismarjoja. Ollaan jo pakastettu kilokaupalla vadelmia ja paikallisia mansikoita. Yllä näkyy meidän komposti ja kasvihuone. Tänä vuonna kasvihuoneessa on perunaa ja avomaankurkkua sekä yrttejä. Jostain syystä äiti ei halunnut tomaatteja tänä vuonna, männävuosina niitä on tullutkin reilusti yli oman tarpeen.