Miten epäonnistua

Itseäni alkaa aina ahdistaa, jos vaan ajattelenkin, että pitäisi koko elämä viettää jonkinlaista kurinalaisen askeetikon elämää vailla nautintoja, vailla herkuttelua. Siksi aionkin keskittyä mielessäni enemmän siihen, mitä "pitää" syödä kuin siihen, että jokin ruoka olisi "kiellettyä". Keskityn siihen, että syön säännöllisiä aterioita (3-4 h välein) kunnon ruokaa, tarpeeksi kasviksia ja proteiinia, hyvää rasvaa ja paljon kuitua. Nämä kun toteuttaa, niin automaattisesti ahmintahalut vähenee. Pitää sulkea pois fyysiset syyt mielitekoihin ja nälkään. Sitten kannattaa syödä jokin herkku vaikka joka päivä, eikä tehdä mitään kiellettyjen ruokien listaa. Ja pitää aterioilla syödä niin että tulee mukavan kylläiseksi. Näillä konsteilla olen aina laihtunut kuin huomaamatta, energisyys ja hyvä olo on lisääntynyt.

Ongelma on siinä, että 1) alan laihduttaa, ja mopo karkaa käsistä - alan lopulta ahmia ja sitten tulee tämä "epäonnistuin joten antaa mennä" 2) elämässä tulee jokin stressaava vaihe, sydän särkyy tms. eikä ole muita konsteja kuin alkaa syömään. Siis kun ei ole hankkinut sellaisia konsteja. Pitää löytää muita keinoja käsitellä iloja suruja kuin kattaa pitopöytä.

Ja se mikä on tärkeää; pitää hyväksyä se, ettei aina voi mennä täydellisesti koko ajan. Takapakkeja tulee ja that`s it. Ei voi mitään. Sitten ollaan armeliaita ja rakastavia itseä kohtaan ja noustaa takas satulaan. Tämän kun oppisin ni jo olisin viisas.

"Intohimo syömiseen pitäisi vaihtua intohimoksi elämään"

Kävin keväällä muutaman kuukauden ahmintahäiriöön erikoistuneella psykologilla. Nyt hän on kesälomalla, ja sovimme, että syksyllä aloitan ryhmäterapia-jutun. Psykologini on myös vakuuttunut kognitiivisen terapian positiivisesta vaikutuksesta syömishäiriöhin. Siitä on eniten kliinisesti tutkittua tietoa, joka vakuuttaa,että syömishäiriöstä ON mahdollista parantua!

Kaikkien kokeilujeni ja lukemisteni ja yritysteni jälkeen olen vakuuttunut ja hyväksynyt sen, että kukaan muu tai mikään muu ei voi muuttaa elämääni ja laihduttaa puolestani, minun on tehtävä se ITSE. Muiden tuki on tosi tärkeää, mutta lopultakin se olen minä, joka niitä valintoja tekee päivästä toiseen. Kukaan muu ei tunge kurkustani alas ruokaa. Minun täytyy löytää itsestäni se motivaatio ja inspiraatio muuttua. Ja sitten kurottaa kohti toisia ihmisiä. Ja minun on itse löydettävä elämääni muita intohimoja kuin ruoka ja TV.