torstai 29. lokakuuta 2009

Uusia tuulia

No, nyt olen sitten käynyt treffeillä, ekaa kertaa yli kahteen ja puoleen vuoteen! Oli ihan rentoa ja yllättävän mukava kokemus, vaikka siitä tuskin mitään vakavampaa jatkoa seuraa. Tästä on hyvä jatkaa, ja treffit toisen miehen kanssa on jo sovittuna viikon päähän. Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri harppaus meikäläiselle :) Olen huippupainossani ja silti olen alkanut deittailemaan!

Ja BTW olen laihtunut tuolla pirtelöllä kilon kolmessa päivässä eikä ole ollut nälkä. Mulla oikeasti toi combo kookosöljyä, kuituja ja proteiinia toimii ruokahalun hillitsijänä. Tänään on eka päivä ilman kahvia taas pariin kuukauteen. (Olen vetänyt vähintään kannullisen kahvia joka päivä). Tein itselleni myös cokiksen korviketta Maria Veitolan esimerkin mukaan; 1,5 litraa vettä johon sekoitettu 2 tl msm-jauhetta ja reilusti sitruunamehua, itse käytin tänään limemehua ja lisäsin vielä ruokalusikallisen hunajaa.

Jälkikirjoitus 2.2.2011:  Noin kaksi viikkoa tästä kirjoituksesta tapasin treffeillä nykyisen avomieheni. Löysimme toisemme Suomi24:sen deitistä (vaikka muuten kyseistä palvelua, tai siis pikemminkin suomi24 foorumia, inhoan), sovimme treffit ja 4 kk myöhemmin muutimme yhteen. Kaikki on siis mahdollista :)

2 kommenttia:

  1. Cokiksen korvikkeesta en ole ennen kuullutkaan. Täytyypä testata!

    VastaaPoista
  2. Hei, mahtavaa, että olet "palannut"! Olen samaistunut kovasti blogiisi, haasteisiisi ja pohdintoihisi, ja toivon kovasti, että löydät tasapainoa elämääsi. Tavalla tai toisella!

    -Heidi

    VastaaPoista