Uskoisinpa jo, että laihduttaminen lihottaa!

Pelottaa pikkasen

Huomaan nimittäin, että laihdutusvimma on alkanut puskemaan päälle! Nyt jarrut päälle, Apua!! Tämä tämmöinen kun aina ennen kellon tarkasti johtanut lopulta kaiken läskiksi (hehheh) lyömiseen ja sitten lihomiseen. Mutta on vaikeaa olla antautumatta fantasioille hoikentumisen iloista...en siis ole kovin tyytyväinen nykyiseen olomuotooni. Mutta se kiire, se kärsimättömyys..niihin mulla ei ole varaa!

Kalorit ahdistaa. Haluaisin syödä mahdollisimman terveellisesti; pähkinöitä, siemeniä, avokadoa, hedelmiä, kookosöljyä, superfoodseja, tummaa suklaata yms. Ja olen syönyt säännöllisesti, en ole napostellut enkä ylensyönyt. Silti kalorit paukkuu yli rajojen.

Tuntuu että seinät alkaa pikkuhiljaa siirtymään lähemmäs toisiaan..Koulu alkoi eilen, lisäksi mulla on kaksi työpaikkaa ja rahaa on silti vain juuri ja juuri kädestä suuhun (kirjaimellisesti). Mulle ei kohta jää aikaa eikä jaksamista harrastuksiin, ihmissuhteisiin eikä taloustöihin. Pelkään, että stressi käy liian suureksi jossain vaiheessa ja se kostautuu ratkeamisena syöpöttelyyn. Tunnen olevani niin riittämätön. Näen miten muut ihmiset pystyy luovimaan tyyliin "kuusi lasta, kaksi koiraa, mies, omakotitalo, osa-aikatyö, täysipäiväinen opiskelu, 70 km koulumatkat jne." Siis mitä h****tiä?! Miten kukaan pystyy tollaseen edes fyysisesti saati jaksaa henkisesti? Mä saan pinnistää kaikkeni, että jaksan edes raahautua töihin tai istua koulussa sen 6-8 tuntia. Sitten ei jaksakaan sen lisäksi enää mitään muuta. Pelkään olevani jotenkin vajaa ja pohjattoman laiska, enkä tule koskaan saamaan tätä vauhtia mitään aikaiseksi elämässäni.

En halua ottaa laihtumisesta ja elämäntapamuutoksesta yhtä negatiivista stressitekijää lisää. Mutta silti siihen pitää panostaa ihan täysillä. Pitäisikö lopettaa työt tai koulu, että jaksaisin tsempata enkä kompastuisi kärsimättömyyteeni JÄLLEEN KERRAN!? Se on nyt nähty niin monta kertaa, etten oikeasti ymmärrä, miksen jo voisi uskoa sitä; laihduttaminen lihottaa! Koska sitä oppisi olemaan armollinen itselleen ja unohtaa kaikki ulkoiset odotukset ja kuvitellut vaatimukset? Kenen odotuksia tässä nyt oikein pitäisi täyttää? En halua juosta jotain oravanpyörää menemättä minnekään. Mutta silti rahaakin pitäisi tienata. Joo, sellasta se on. Mulla on varmaan väärä asenne. Jos jostain jutusta ei pidä, se pitää muuttaa, mut jos asiaa ei voi muuttaa, pitää vaihtaa omaa asennetta. Täytyy iloita siitä mitä on. Ja olla kiitollinen. Tottakai.

Yllättävän syvällinen Ahaa-elämys kaikessa pinnallisuudessaan on syntynyt muuten siitä, kun tajusin eilen miksi teen tätä elämäntaparemppaa. Että mä en nyt oikeasti yritä laihduttaa itseäni johonkin tiettyyn painoon ja kokoon miesten takia; että löytäisin jonkun. Haluan lopettaa sittenkun- elämän jota hallitsee itsesyytökset, huono itsetunto, masentuneisuus, fiktio, mässyt, piilottelu, katuminen, itseinho, häpeä, yksinäisyys, ahdistus, tylsyys ja pettymykset. Haluan löytää jotain muuta, haluan elämisen arvoista elämää, kipuineen kaikkineen. Haluan löytää voiman itsestäni, alkaa pitämään itsestäni, löytää ilon ja innostuksen. Eikä mihinkään tähän tarvitse odottaa miestä eikä 38-koon housuja.

Mutta sen tiedän, että jos jatkan laihduttamis-syöpöttelyn noidankehää, en pääse ylös juoksuhiekasta kuivalle maalle.